Sinkkuelämää

Sinkkuna olemisessa ehdottomasti parasta on seksi. Sitä saa niin paljon kuin haluaa ja ihan milloin haluaa. Etenkin, jos on nainen. Parisuhteessa seksi jotenkin katoaa ajan saatossa jonnekin mystiseen paikkaan, mistä sitä ei enää löydä. Paitsi löytämällä uuden kumppanin. Tästä syystä olen sinkku ja sellaisena erittäin mielelläni pysynkin.

Vaikka irtosuhteet ovat yleensä tarkoitettu kertaluontoisiksi kokemuksiksi, monien Maukka Peruspippelien seasta löytyy kuitenkin joskus sen verran hohtavia helmiä, että heidät haluaa tavata toistekin. Ihan vain siksi, että kuorolaulu on kivaa ja Hoosiannaa haluaa päästä huutamaan uudestaan. Tai näin sitä ainakin kuvittelisi. Sillä joskus, hyvästä ensivaikutelmasta huolimatta, voikin tästä kuoronjohtajasta kuoriutua esiin sellaisia puolia, mistä ei välttämättä olisi halunnutkaan tietää mitään. Juuri tällaisten syiden takia kuulutankin vahvasti sen perään, että neitsyenä ei kannata ketään naida (tällä naimisella tarkoitan siis naimisiinmenoa, ihan nyt vain selventääkseni kyseisen termin tarkoituksen tässä kontekstissa); koeajo on aina syytä tehdä ennen papin aamenta, jotta vältyttäisiin yllättäviltä seurauksilta, kuten tällaisilta, mistä nyt aion teille tässä kertoa.

Jokin aika sitten törmäsin baarissa lähestulkoon täydelliseen mieheen. Hän näytti taivaasta tippuneelta puolijumalalta, pukeutui todella tyylikkäästi ja mikä parasta, pituutta ja kokoa piisasi! Kaiken huipuksi tämä puolijumala vielä osasi käyttää tätä luojan suunnittelemaa luomustaan ja hyvät ystävät, voitte uskoa, että meillä kuorolaulua riitti. En ole elämässäni huutanut niin monta kertaa Hoosiannaa peräkkäin. Maanantaina kävelin töihin kuin ankka, hymy pyllyssä ja korvissa asti. Periaatteestani poiketen olin antanut tälle kuoronjohtajalle puhelinnumeroni, koska ajattelin, että tätä herraa voisin muutaman kerran tampatakin. Kun mies kerran sitä jumalattoman kokoista mattokeppiään osaa käyttää, niin otetaan miehestä ilo irti.

Seuraavana viikonloppuna puhelimeen tuli ei-niin-yllättävä tekstiviesti. Herra Mattokeppi kysyi, missä mennään, mitä suunnitelmia ja voitaisiinko vetää yhdessä parit kuorokonsertit. En epäröinyt hetkeäkään ja sovin hänen kanssaan treffit. Mikäs sen parempi tapa aloittaa viikonloppu kuin kunnon matontamppausbileet. Vähän punaa huuliin, mustaa pitsiä päälle, Barry White stereoihin ja sohvalle seksikkääseen asentoon odottamaan kuoronjohtajaa.

Olimme juuri päässeet hyvään vauhtiin, fiilis oli katossa ja äijä veti takaapäin sitä tahtia, että VR:n veturit olisivat jääneet kakkoseksi. Yhtäkkiä kuitenkin kuulin Hoosiannan sijasta sellaisen virren, mitä en olisi halunnut kuulla: ”Onneni on olla herraa lähellä”. Siinä vaiheessa äärimmäisen tyytyväinen virneeni vaihtui ensin äärimmäiseen hämmästykseen ja hämmästyksen kautta aivan tuhottomaan vitutukseen, kun tajusin, että se mattokeppi alkoi yhtäkkiä laulaa ääneen. Siis ihan oikeasti, mitä vittua? Meillä on meneillään vuosituhannen paras matontamppaushetki ja yhtäkkiä takaa alkaa kuulua rippikouluvirsiä kuoronjohtajan epävireisellä baritoniäänellä esitettynä! Kuka saatanan torvi pilaa hyvän panon laulamalla rippikouluvirsiä? Vitutus muuttui niin rankaksi, että oli pakko käskeä äijää lopettamaan ja sanoin tarvitsevani tupakkatauon. En ole ikinä elämässäni vetänyt niin monta röökiä niin nopeassa tahdissa. Vitutuksen määrä oli niin valtava, että sillä vitutuksella olisin sulattanut etelämantereen jäätikön kokonaisuudessaan, viimeistä vitun jääpalaa myöden, ja luonut jäljelle jääneestä maapläntistä pingviineille trooppisen kotisaaren ja kussut lasiin piña coladaa.

Kun olin onnistunut polttamaan vitutukseni sen verran karrelle, että pystyin turpaan vetämättä kelkkomaan kuoronjohtajan rippikouluvirsineen pihalle, tein sen. Ja poistin saman tien myös puhelinnumeron puhelimestani. Siihen jäivät minun osaltani virrenveisuut enkä ole sen jälkeen kuoronjohtajaa missään nähnyt.

Mutta juuri tästä syystä kannattaa aina, ihan aina, tehdä se koeajo ennen papin aamenta! Jos huomaa vasta hääyönä, että petikumppani onkin virsiä epävireisesti veisaava Veli Puolihullu tai nakkikikkelinen, Viagraan turvautuva, pelokas Pelle Hermanni, niin silloin on jo liian myöhäistä. Ja sitten vasta vituttaakin!