Metsätissit ja persekäpy

Ihmiset jaksavat kyllästymiseen asti valittaa kaupungistumisesta, saastumisesta, ruuhkista, ihmisvilinästä ja hälinästä. Pitäisi palata luontoon, mennä metsään, hengittää keuhkot täyteen raitista ilmaa ja nauttia luonnon rauhasta. Se kuulemma parantaa.

Minäpä kokeilin tuota metsään menoa! Lähdin oikein syvälle ikimetsään, kauas ihmisistä, hälinästä ja saasteista. Hengitin syvään raitista ilmaa, kuuntelin hiljaisuutta ja olin aivan yksin. Otin jopa vaatteenikin pois ja leikin olevani metsänneito. Yritin siis ihan tosissani palata takaisin luontoon ja löytää oman juureni luonnosta. Jostain kumman syystä, välittömästi sen jälkeen, kun olin saanut rintaliivini riisuttua ja uhkeat utareeni esille, tuli jostain puun takaa italialainen miespuolinen turisti, joka hämmästyi suunnattomasti tätä yritystäni sulautua suomalaiseen luontoon. Tästä opin ainakin sen, että niin suurta erämaata ei olekaan, mistä ei joku sinua löytäisi juuri sillä samaisella hetkellä, kun olet ottanut rintaliivisi pois. Tisseissä on jokin kummallinen magneetti, joka saa miehet löytämään ne jopa silloin, kun yhtään miestä ei pitäisi olla tuhannen kilometrin säteellä missään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että seuraava tutkimusaiheeni liittyy tavalla tai toisella tissien magnetismiin, sillä olen aivan täysin varma, että niissä sellainen on.

Mutta tisseistä tähän päivään, vaikka hauskaahan niistä tisseistäkin olisi puhua. Leikin siis kaikessa rauhassa metsänneitoa luonnon rauhassa, kunnes satuin astumaan siellä suomalaisessa rämeikössä hieman harhaan ja räts; nilkkani taittui ja jalkani meni mukavaan 90 asteen kulmaan. Sellaiseen kulmaan, mihin se ei normaalisti menisi! Siinä sitten kivuliaan tuskahuudon säestämänä kompuroin naama naavassa ja käpy perseessä pois sieltä erämaasta. Kumma juttu, että siinä vaiheessa, kun päästin ensimmäiset tuskahuutoni, paikalle ei tullut yhtään italialaisturistia, mutta heti, kun otti rintaliivit pois, täysin äänettömästi, niin paikalle löysi ihmisiä aivan heti. Eli jos siis joskus olet pulassa, älä huuda apua, vaan ota ne tissiliivit pois! Paikalle löytää taatusti joku nopeammin kuin apua huutamalla.

Kun pääsin takaisin sinne ihmisvilinän ja hälinän pariin, kompuroin ensi töikseni työterveyslääkärin vastaanotolle. Siellä hän väänteli ja käänteli jalkaani ja huudatti minua lisää. Sain saman tien lähetteen viereiseen huoneeseen, missä istui ortopedi, jota ei varsinaisesti kiinnostanut se, miksi jalkani oli 90 asteen kulmassa, vaan se, miksi olin mennyt alasti metsään. Luulisi, että ortopedia kiinnostaisi liikuntaelimet enemmän kuin tissit, mutta miehet ovat miehiä, vaikka voissa paistaisi.

Diagnoosiksi sain revähtäneet nivelsiteet ja tuliaisiksi kotiin sain kävelykepit, nilkkatuen, jumalattoman arsenaalin kipulääkkeitä sekä sairausloman.

Olisivatko nivelsiteeni revähtäneet kaupungin hälinässä? No eivät! Koska kaupungissa on tasaista asfalttia joka paikassa eikä siellä voi astua harhaan samalla tavalla. Jos olisin pysynyt turvallisessa kaupunkimaisemassa, ihmisvilinässä, saasteessa ja melussa, jalkani olisi tällä hetkellä kunnossa. En istuisi sohvalla, kinttu paketissa, kyrpä otsassa ja armoton vitutus päällä.

Seuraavan kerran, kun haluan näyttää tissejä, teen sen turvallisesti jossain pornobaarissa enkä edes kuvittele enää palaavani takaisin luontoon!

Tekniikan pirun ihmeellinen maailma

Päätin, että ainakin kerran elämässäni solmin pitkän suhteen ja päätin tehdä sen Nordean kanssa. Sovimme, että suhde kestä 25 vuotta, nyt näin ainakin alkuunsa. Jos, jostain syystä, rikastuisin ihan yhtäkkiä, pystyisin lopettamaan suhteemme aikaisemmin.

Otin siis asuntolainan, jos joku nyt ei sitä tuosta kumppanini nimestä ehtinyt hoksata.

Muuttaminen on aina yhtä anuksesta olevaa hommaa ja se vituttaa kaikkia. Etenkin, jos päättää vielä vähän remontoida sitä uutta asuntoa. Kolme viikkoa meni mukavasti siinä, kun imppasin seinämaaleja uudessa asunnossani, kävelin tapettiliisterit päässäni (älkää kysykö, miten se liisteri siihen päähän joutui) ja hanuri hiessä pakkasin vanhassa vuokra-asunnossani tavaroita, mitkä rakas lapseni purki heti, koska tarvitsee niitä vielä. Ehdin noiden viikkojen aikana päättää noin kolmesataa kertaa tunnissa, etten muuta enää ikinä enkä todellakaan remontoi enää ikinä. Kyrpä, mikä sen prosessin aikana kasvoi naamatauluuni, oli sen verran komea, etten uskaltanut mennä nymfomaanien kevätkokoukseen ollenkaan, koska minut olisi kahlittu sänkyyn ja naamallani olisi istunut koko ajan joku läpimärän tuheronsa kanssa. Mutta terveisiä kuitenkin kaikille Suomen nymfomaaneille: Nähdään sitten ensi vuoden kokouksessa, kun naamassani ei kasva järjettömän suurta lemmenelintä!

Asuntokaupan yhteydessä tulin ostaneeksi edellisen asukkaan vastaremontoidun keittiön. Kaikki oli uutta ja hienoa. Kaapinovet vielä sattuivat vastaamaan omaa makuani. Kaiken piti siis olla kunnossa ja olin onnellinen uudesta, kauniista keittiöstäni. Ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun sain sen verran purettua tavaroita laatikoista, että pystyin ensimmäistä kertaa itse tekemään ruokaa.

Induktioliesi. Miten helvetissä sellainen toimii? Eihän siinä ole mitään vääntimiä, vaan pitää ensin painaa koko paska päälle, sen jälkeen painaa levy päälle, sen jälkeen painaa sata kertaa, jos haluaa levyä pienemmälle. Mitä vittua? Miksei vain voisi vähäsen vääntää jostain namiskasta? Jumalauta, kun siellä nymfomaanien kevätkokouksessakin painetaan vähemmän kuin keittiössäni tätä nykyä! Se, että saan jonkun helvetin nakkisopan tulille, vaatii toistakymmentä painallusta ja jos haluan, ettei se helvetin soppa kiehu yli, tarvitaan toiset toistakymmentä painallusta. Mikä vika on niissä vääntimissä, joita väännät kerran ja sitten on levy päällä? Vaatii hyvin pienen ranneliikkeen. Mutta ei, kun painaminen on näemmä hienompaa kuin vääntäminen. Vittu, mä haluan saada safkani pöytään mahdollisimman yksinkertaisesti enkä mahdollisimman hienosti!

Toinen asia: Se minun helvetin moderni kiertoilmauunini. Siinä on tuhat ja sata erilaista valinnanvaihtoehtoa ja tuhat ja sata erilaista kuvaa siitä, mitä eri vaihtoehdot tarkoittavat. Voi vittu, mä mitään saatanan savikeramiikkaa halua siinä uunissa paistaa, vaan tunkea sinne yhden helvetin pakastepizzan! Miksi helvetissä pitää kaivaa uunin käyttöohjeet sitä varten, että osaa paistaa yhden vitun paskaisen pizzan? Onko ihan pakko tehdä noistakin yksinkertaisista laitteista niin vitun monimutkaisia, ettei niitä osaa käyttää ilman, että joutuu soittamaan MacGyverin paikalle?

Mutta pahin oli vielä edessä, ja se oli astianpesukone. Olin edellisessä asunnossani tottunut siihen, että astianpesukoneessani oli kaksi nappulaa: virtanappula ja käynnistysnappula. Kun niitä osasi painaa oikeassa järjestyksessä, kaikki oli hyvin ja kone toimi kuin unelma! Enempiä nappuloita ei koko koneessa ollut ja miksi olisi pitänytkään olla? Tarkoitus on saada puhtaat astiat eikä lentää kuuhun sillä laitteella. Mutta tämä uusi astianpesukone, mikä oli selkeästikin Siemensin insinöörien ylpeys, onkin niin hieno laite, että siinä on peräti kymmenen nappulaa (kyllä, kävin laskemassa)! Siinä on monta, hienoa pesuohjelmaa, ajastin, kovuuden säädin (jumalauta, mä mitään kyrpää ole runkkaamassa pystyyn, vaan pesemässä asioita!!!!) ja jos oikein tarkkaan etsin, saattaisin ehkä jopa löytää siitä laitteesta myös videokameran, pelikonsolin, kuuraketin, television, USB-portin, helikopterin ja kirjapainolaitteen. Siis mihin helvettiin mä tarvitsen kymmentä eri nappulaa astianpesukoneessa? Mä haluan saada sen koneen päälle, en vittu matkustaa sillä maan keskipisteeseen. Ensimmäisellä käyttökerralla jouduin kaivamaan ohjekirjasen, tietenkin, mutten ymmärtänyt mitään, mitä siinä sanottiin. Siemensin insinöörit olivat, selkeästikin, myös kirjoittaneet kyseisen ohjekirjasen. Melkein jo soitin Siemensin asiakaspalveluun, että voisimmeko me tyhmät filosofian maisterit saada samaisen kirjasen selkokielelle käännettynä, että mekin voisimme ymmärtää siitä jotain. Ensimmäisellä kerralla onnistuin jotenkin saamaan koneen päälle, mutten tiennyt, mitä olin tehnyt oikein. Toisella pesukerralla alkoi samainen painikehelvetti. Taas se perkeleen paska ohjekirja kouraan, vaikkei siitä nyt mitään varsinaista iloa ollut, koska siitä ei ymmärtänyt mitään, vaikka kirja väittikin kielen olevan suomi. Noin tunnin taistelun, erilaisten kokeilujen ja paineluiden jälkeen luulin tajuavani, miten homma toimii. Ja sain koneen päälle. Miksi helvetissä laitteista pitää tehdä niin helvetin monimutkaisia, että siinä menee yksi kokonainen tunti, kun yrität käynnistää sitä?

Joten tässä Siemensin insinööreille hieman noottia. Suurin osa ihmisistä ei ole insinöörejä eikä suurin osa ihmisistä haluakaan olla. Me valtaisa enemmistö haluamme vain yhtä asiaa ja se on se, että kone toimii moitteettomasti ja hoitaa juuri sen homman, mihin se on tarkoitettu. Emme me kaipaa yhdistettyä puidenpilkkomiskonetta ja astianpesukonetta, joka vielä näiden hommien lisäksi toimii kätilönä, leikkaa nurmikon, pesee auton, ompelee ja hitsaa. Niissä koneissa, missä on se yksi vitun nappula, mitä kuuluu painaa, ei ole tasan mitään vikaa ja niitä pitäisi olla markkinoilla paljon enemmän. En halua jääkaappia, joka yhdistyy nettiin! Miksi sen pitäisi tehdä niin? Etsii uusia reseptejä Marttojen kotisivuilta ja tulostaa sen jälkeen mulle kauppalistan, vai? Pah! Mä voin ihan itse tehdä sen. Ei koneiden tarvitse ihan kaikkea tehdä mun puolestani. Se lemmenelinkin on parempi aitona tavarana kuin koneen muodossa.

Ja Suomen nymfomaaniyhdistykselle terveisiä! Rakastan teitä, mutten ihan niin paljoa, että haluaisin tuijottaa teidän jokaisen sisuskaluja alapään kautta. Nähdään seuraavalla kerralla!