Rakkaus on ruma sana

Oletko ihminen? Jos olet, sinulla todennäköisesti on jonkinasteisia tunteita. Ne kuuluvat osaksi ihmisyyttä. Tai ainakin näin olen käsittänyt.

Jos olet ihminen ja sinulla on tunteita, olet mahdollisesti joskus ollut ihastunut johonkin. Mahdollisesti jopa rakastunut. Rakkauden ihanasta huumasta on kirjoitettu kymmeniä tuhansia lauluja, vähintään yhtä paljon runoja, rakkaudesta on tehty kirjoja ja elokuvia. Jopa Raamatussa sanotaan, että kaikkein suurin on rakkaus.

Onko tosiaan näin?

Jos olet ollut joskus rakastunut ja tiedät, mitä se on, tiedät ehkä senkin, että se on kaikkea muuta kuin sitä ihanaa huumaa! Rakkaus ei todellakaan ole sitä, että ratsastat auringonlaskuun maailman ihanin prinssi tai prinsessa sylissäsi ja elät elämäsi onnellisena loppuun asti. Rakkaus ei ole kaunista, vaan se on raakaa ja rumaa. Se syö sinut sisältä, aiheuttaa ennenkuulumatonta tuskaa ja henkistä kipua. Rakkauden nimissä on tehty maailman typerimpiä tekoja, joita katuu vielä vuosikausia sen jälkeen, kun ne on tehty. Tekoja, jotka saattavat syöstä sinut jopa kadotukseen! Tai ellei ihan kadotukseen, niin erityislapsen yksinhuoltajaksi ja ulosottoviraston asiakkaaksi ainakin. Rakkaus ei ole ihanaa, vaan se vituttaa!

Miksi ihmeessä ”se kaikkein suurin” nyt sitten niin paljon vituttaa?

Koska se aiheuttaa sitä helvetinmoista kipua, kun joutuu olemaan erossa toisesta. Ikävä sattuu ihan helvetisti! Ja rakastuneena kun se ikävä on jatkuvasti läsnä, niin ehtiikö sitä kivaa ja kuplivaa rakkauden tunnetta tuntemaan ollenkaan? Ei! Rakastunut ihminen on vain vittuuntunut koko ajan, kun olisi hirveä halu olla oman kullan kainalossa, muttei pysty eikä kykene, kun on työ, mikä pitää hoitaa, harrastukset, missä pitää käydä ja arki, mikä pitää hoitaa. Eikä niitä asioita edes pysty hoitamaan kunnolla, kun mielessä pyörii vain koko ajan Hän, kenen kanssa ei juuri nyt voi olla. Yritä siinä sitten keskittyä työntekoon, kun ajatus karkaa aina työstä johonkin muualle. Elämä olisi noin tuhat kertaa helpompaa, ellei rakkautta olisi.

Miksi tällainen vitutuksen aihe tänään?

Koska olen vittu aivan umpirakastunut maailman täydellisimpään ihmiseen! Ihmiseen, jossa kiteytyy kaikki se, mitä olen ikinä kumppanissa toivonut. Ja voi vittu, miten se sattuu! Ja voi vittu, miten se sattuminen vituttaa! Miksi mun pitää olla ihminen? Miksen voisi olla tunteeton robotti? En tuntisi tätä järkyttävää ikävää ja pystyisin ehkä ajattelemaan jotain muutakin kuin sitä, että haluaisin vain olla tämän täydellisen ihmisen kainalossa, rutistaa häntä oikein lujasti ja kuiskata hänelle, miten paljon hänestä oikeasti välitän. Kaiken huipuksi olen niin täydellisen lätkässä, etten pysty edes suunnittelemaan lomareissuja tai muita kavereiden kanssa, koska en vielä tiedä, miten tämä uusi, vajaan viikon verran toiminut ihqupihqu-lässynlää-parisuhteeni toinen osapuoli mahtaa ajatella asiasta sitten puolen vuoden päästä, kun se lomareissu olisi ajankohtainen. Unohtelen tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi erään tärkeän kokouksen, koska mielessä pyörii vain Hän. Toimintani vastaa tällä hetkellä täydellisen idiootin tasoa ja tuntuu siltä, että aivoni olisivat pehmenneet kokonaan. Ja se vituttaa!

Voi vitun vitun vittu!

Ehkä joskus vielä opin. Tai sitten en. En tiedä. En tiedä juuri nyt yhtään mitään, koska mielessä pyörii vain ja ainoastaan Hän. Ja voi vittu, miten se vituttaa!