Metsätissit ja persekäpy

Ihmiset jaksavat kyllästymiseen asti valittaa kaupungistumisesta, saastumisesta, ruuhkista, ihmisvilinästä ja hälinästä. Pitäisi palata luontoon, mennä metsään, hengittää keuhkot täyteen raitista ilmaa ja nauttia luonnon rauhasta. Se kuulemma parantaa.

Minäpä kokeilin tuota metsään menoa! Lähdin oikein syvälle ikimetsään, kauas ihmisistä, hälinästä ja saasteista. Hengitin syvään raitista ilmaa, kuuntelin hiljaisuutta ja olin aivan yksin. Otin jopa vaatteenikin pois ja leikin olevani metsänneito. Yritin siis ihan tosissani palata takaisin luontoon ja löytää oman juureni luonnosta. Jostain kumman syystä, välittömästi sen jälkeen, kun olin saanut rintaliivini riisuttua ja uhkeat utareeni esille, tuli jostain puun takaa italialainen miespuolinen turisti, joka hämmästyi suunnattomasti tätä yritystäni sulautua suomalaiseen luontoon. Tästä opin ainakin sen, että niin suurta erämaata ei olekaan, mistä ei joku sinua löytäisi juuri sillä samaisella hetkellä, kun olet ottanut rintaliivisi pois. Tisseissä on jokin kummallinen magneetti, joka saa miehet löytämään ne jopa silloin, kun yhtään miestä ei pitäisi olla tuhannen kilometrin säteellä missään. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että seuraava tutkimusaiheeni liittyy tavalla tai toisella tissien magnetismiin, sillä olen aivan täysin varma, että niissä sellainen on.

Mutta tisseistä tähän päivään, vaikka hauskaahan niistä tisseistäkin olisi puhua. Leikin siis kaikessa rauhassa metsänneitoa luonnon rauhassa, kunnes satuin astumaan siellä suomalaisessa rämeikössä hieman harhaan ja räts; nilkkani taittui ja jalkani meni mukavaan 90 asteen kulmaan. Sellaiseen kulmaan, mihin se ei normaalisti menisi! Siinä sitten kivuliaan tuskahuudon säestämänä kompuroin naama naavassa ja käpy perseessä pois sieltä erämaasta. Kumma juttu, että siinä vaiheessa, kun päästin ensimmäiset tuskahuutoni, paikalle ei tullut yhtään italialaisturistia, mutta heti, kun otti rintaliivit pois, täysin äänettömästi, niin paikalle löysi ihmisiä aivan heti. Eli jos siis joskus olet pulassa, älä huuda apua, vaan ota ne tissiliivit pois! Paikalle löytää taatusti joku nopeammin kuin apua huutamalla.

Kun pääsin takaisin sinne ihmisvilinän ja hälinän pariin, kompuroin ensi töikseni työterveyslääkärin vastaanotolle. Siellä hän väänteli ja käänteli jalkaani ja huudatti minua lisää. Sain saman tien lähetteen viereiseen huoneeseen, missä istui ortopedi, jota ei varsinaisesti kiinnostanut se, miksi jalkani oli 90 asteen kulmassa, vaan se, miksi olin mennyt alasti metsään. Luulisi, että ortopedia kiinnostaisi liikuntaelimet enemmän kuin tissit, mutta miehet ovat miehiä, vaikka voissa paistaisi.

Diagnoosiksi sain revähtäneet nivelsiteet ja tuliaisiksi kotiin sain kävelykepit, nilkkatuen, jumalattoman arsenaalin kipulääkkeitä sekä sairausloman.

Olisivatko nivelsiteeni revähtäneet kaupungin hälinässä? No eivät! Koska kaupungissa on tasaista asfalttia joka paikassa eikä siellä voi astua harhaan samalla tavalla. Jos olisin pysynyt turvallisessa kaupunkimaisemassa, ihmisvilinässä, saasteessa ja melussa, jalkani olisi tällä hetkellä kunnossa. En istuisi sohvalla, kinttu paketissa, kyrpä otsassa ja armoton vitutus päällä.

Seuraavan kerran, kun haluan näyttää tissejä, teen sen turvallisesti jossain pornobaarissa enkä edes kuvittele enää palaavani takaisin luontoon!